Viime syksynä silmiini osui uutinen Helsingin kaupunginkirjaston lukulähettilästoiminnan käynnistymisestä. Mahtava konsepti, joka lähtee rakkaudesta kirjoihin ja haluun tehdä hyvää kohtaamalla muita ihmisiä lukemisen kautta. Uutisen luettuani tiesin välittömästi, että tähän haluan mukaan.
Helsingin kaupunginkirjasto ei ole ensimmäinen taho, joka on käynnistänyt ääneenlukutoimintaa vanhainkodeissa. Sitä organisoivat ja mukaan toimintaan lukulähettiläitä innostavat monet kirjastot ja muut organisaatiot kautta maan. Kaikki perustuu lukijan ja kuulijan kohtaamiseen. Helsingin mallissa vapaaehtoiset lukulähettiläät tukevat lukuharrastuksen säilymistä lukemalla ääneen ikääntyneille tai muille, jotka tarvitsevat apua lukemisessa. Lukeminen tapahtuu esimerkiksi palvelutaloissa tai ikääntyneiden kotona.
Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä. Näin ollen se, mitä nyt kuvaan, on tunnetasolla tuttua monelle. Vapaaehtoistyössä ei ole antajaa ja saajaa. Vapaaehtoistyöhön mukaan lähteminen tuo varmasti jokaiselle yllätyksiä. Omalla kohdallani suurin yllätys on ollut se, miten paljon hyvää oloa ja iloa vapaaehtoisena toimiminen tuo.
Olen käynyt vuoden alusta alkaen lukemassa vanhainkodissa kerran viikossa. Paikalla on vaihteleva joukko kuulijoita. Osa kuulijoista on ollut paikalla jokaisella lukukerralla ja heistä on tullut näiden viikkojen aikana ystäviäni. Olen vahvasti sitä mieltä, että jokaisen lukulähettilään kannattaa tehdä lukulähettiläskäynnit oman persoonan ja mieltymysten pohjalta. Yhtä oikeaa kaavaa ei ole. Minä rakennan käyntini niin, että ensin vaihdamme kuulumiset, jonka jälkeen luen ennakkoon valitsemani uutisen, josta sitten keskustelemme. Yleensä olemme myös nauraneet jo tässä vaiheessa paljon. Sitten pohjustan lukukerralle valitsemaani tekstiä ja luen sen. Loppuaika kuluu keskustellen juuri luetusta. Joskus joku saattaa aloittaa laulun ja niinpä laulamme yhdessä. Kun puoli tuntia on kulunut, on aika toivottaa hyvää viikon jatkoa ja toivomus, että tapaamme seuraavalla kerralla.
Olen päässyt näkemään lukulähettiläänä vanhainkotielämää. Se on opettanut minulle myös muistisairauksista. Lukulähettilään on hyvä varautua siihen, että osa kuulijoista ei välttämättä reagoi mitenkään lukutuokioon eikä kuulijoilla ole muistikuvia edellisten kertojen keskusteluista tai luetuista teksteistä. Samoin lukulähettilään ei kannata kysyä toistuvasti mitä kuulijat toivovat luettavaksi, sillä se saattaa olla monelle muistisairaalle hankala kysymys. Tilanne voi olla hyvinkin tempoileva ja siksi otan mukaan vaan lyhyitä tekstejä. Lukutuokioita ei kannata käsikirjoittaa tarkasti etukäteen, vaan parempi on valita tekstit huolella, mutta heittäytyä mukaan yhteiseen hetkeen ihan sen mukaan mikä sillä kertaa tuntuu sopivalta. Ennen muuta kannattaa kuunnella ja olla läsnä. Luota itseesi, tutustu kuulijoihisi ja rakenna lukutuokiot sen pohjalta.
Helsingin lukulähettiläshankkeessa meille vapaaehtoisille on myös järjestetty tilaisuuksia kokoontua yhteen. Siellä voimme kertoa kokemuksistamme ja saada tarvittaessa tukea kirjavalintoihin kirjaston henkilökunnalta.
Suosittelen lämpimästi kohtaamisia kirjojen äärellä! Tuntuu hyvältä lukea ja kuulla kuulijoiden tarinoita ja tutustua lukemisen kautta ihmisiin ja maailmoihin, joihin en muuten pääsisi. Se kaikki antaa minulle paljon sekä yksityishenkilönä että työssäni Kirjastokaistan toimittajana ja tuottajana. Uskon, että se antaa myös kuulijoilleni. Siitä viestivät ainakin ne ilmeet ja sanat, joilla he ottavat minut joka kerran vastaan.
Lisätietoja:
Lukulähettilästoiminta Helmetissä
Tietoa kirjoista Kirjasammossa
– Riitta Taarasti, 28.3.2019 –
