SeniorSurf tulee taas – tule mukaan!

SeniorSurf rohkaisee ikääntyneitä ihmisiä tarttumaan tietokoneisiin ja nettiin. Opetella voi itsekseen, naapurin avulla tai mennä ikääntyneitä ihmisiä nettiasioissa opastavaan yhdistykseen tai oman alueen kirjastoon. Ja kun asian on oppinut, voi alkaa vaikkapa opastamaan muita.

SeniorSurf-päivää vietetään valtakunnallisesti Vanhustenviikolla tiistaina. Mikä tahansa organisaatio tai kuka vaan voi järjestää SeniorSurf-päivän opastaakseen tietotekniikkaa iäkkäille ihmisille. Vanhustyön keskusliitto toimii tapahtuman koordinaattorina.

Suomessa on edelleen lähes 500 000 ikäihmistä (yli 65-vuotiasta), jotka eivät käytä tietotekniikkaa. Yleisesti he ovat kuitenkin kiinnostuneita tietotekniikasta ja muustakin teknologiasta. Ikääntyneillä ihmisillä tulee olla mahdollisuus tutustua tietokoneisiin ja internetiin ja sen tuomiin mahdollisuuksiin sekä saada opastusta. Erinomainen tapa nettiopastukseen ovat vertaisohjaajat, eli toiset ikäihmiset, jotka opastavat tietokoneiden ja netin käytössä. Myös avoimet SeniorSurf-päivät ovat hyvä keino tuoda tietotekniikkaa tutuksi ja lähelle.
SeniorSurf-päivän tarkoituksena on rohkaista ikääntyneitä ihmisiä tutustumaan tietotekniikkaan ja nettiin.

Lue lisää:
SeniorSurf
SeniorSurf-päivä
Edellisten vuosien SeniorSurf-kampanjavideot

Kuvaus: Mikko Helander ja Panu Somerma
Editointi: Panu Somerma
Grafiikka: Anssi Keränen
Musiikki: http://www.purple-planet.com
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2016

Tagit

Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.

Kommentoi