Helsingin kaupunginkirjasto järjesti 12.11.2020 Teams-koulutuksen, jossa esiteltiin Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -hanketta ja sen tuloksia. Helsingin kaupunginkirjaston hankkeessa kaupunkilaisten on ollut mahdollista tutustua uusiin musiikkisisältöihin sekä kokeilla, miltä musiikin tekeminen tuntuu. Hankkeessa on toteutettu kaikille avoimia ja maksuttomia kuuntelupiirejä ja musapajoja. Kuuntelupiirit ja musapajat sopivat ennen kaikkea niille, jotka kaipaavat uutta musiikkia kuunneltavakseen tai haluavat kokeilla, miltä tuntuu tehdä itse musiikkia. Hanke käynnistyi 20.3.2019 ja sen päättyy vuoden 2020 lopussa. Tähän Teams-tallenteeseen on valittu osa Teams-koulutuksen sisällöistä.
Teams-tallenteen alussa projektikoordinaattori Arja Niemimaa esittelee hanketta. Seuraavaksi Inka Rantakallio pitää Mitä mielessä -kommenttipuheenvuoron. Tämän jälkeen kuulemme yhteisöllisestä laulamisesta Outi Rantasen esittelemänä. Lopuksi pääsemme vielä tutustumaan musiikkipedagogina hankkeessa työskentelevän Tuuli Walleniuksen vetämään Community Singing -virtuaalikuoroon.
Lisätietoja:
Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! Helmet-sivustolla
Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! Kirjastoseuran sivuilla
Tuuli Walleniuksen opas Opi musiikista biisinteon kautta (pdf)
Video: Helsingin kaupunginkirjaston Teams-tallenne
Tagit
Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.