Rovaniemeläisen Lyseonpuiston lukion opiskelijat Jooseppi Lohi ja Vilma Viertola osallistuivat Lukuinto-ohjelman järjestämään koulutukseen 20.-21.3.2014. Koulutuspäivät pidettiin Lapin aluehallintoviraston juhlasalissa Rovaniemellä.
Koulutuspäivät kokosivat paikalle opettajia ja kirjastoväkeä kuulemaan luentoja, keskustelemaan ja ideoimaan työpajoissa, miten lasten ja nuorten kiinnostusta ja kykyä monipuoliseen lukemiseen ja kirjoittamiseen saataisiin vahvistettua. Koulutuspäivien aikana varmaankin jokainen mukana ollut vakuuttui siitä, miten tärkeää on ottaa nuoret mukaan ideoimaan, kun nuoria koskevia suunnitelmia tehdään.
Lukuinto-ohjelman tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten kiinnostusta ja kykyä monipuoliseen lukemiseen ja kirjoittamiseen sekä edistää erilaisten tekstien ja mediasisältöjen käyttöä. Lukuinto on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama 3-vuotinen ohjelma, jonka toteuttavat Oulun yliopiston humanistinen tiedekunta ja kasvatustieteiden tiedekunta. Ohjelman kohderyhminä ovat 6-16-vuotiaat lapset ja nuoret, opettajat, kirjastoammattilaiset ja vanhemmat. Toteutusaikana luodaan toimijaverkosto, kehitetään toimintamalleja ja koulutusta sekä levitetään toimintamalleja.
Lisätietoja:
Lukuinto-ohjelma
Rovaniemen koulutuspäivän ohjelma
Toimittaja: Riitta Taarasti
Kuvaaja ja leikkaaja: Tuomas Lipponen
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2014
Tagit
Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.