Noora Laitinen: Sana haltuun ‑hanke

Youtube-videoiden tekstityspainikkeen saat esille käynnistämällä videon.

Tuusulan kunnankirjaston projektikoordinaattorin Noora Laitisen puheenvuoro Lukutaitoa aikuisasiakkaille -koulutuspäivästä 21.11.2023, jonka Lahden AKE järjesti Teamsissä.
Noora Laitinen kertoo Tuusulan kirjaston ja työllisyyspalveluiden yhteisen Sana haltuun ‑hankkeen suunnitelmista. Hankkeessa pyritään vahvistamaan työllisyyspalveluiden piirissä olevien valmiuksia toimia yhteiskunnassa aktiivisina kansalaisina mm. kehittämällä työelämätaitoja sekä omien vahvuuksien tunnistamista sanataiteen keinoin. Osuuden lopussa koulutuspäivän juontaja Noora Oluikpe Lahden kaupunginkirjastosta keskustelee Noora Laitisen kanssa.

Kansallinen lukutaitostrategia 2030 visioi Suomesta yhteiskunnan, jossa jokainen saa tukea ja vahvistusta omalle lukutaidolleen läpi elämän. Miten edistämme kirjastoissa aikuisväestön monilukutaitoa? Millaisia mahdollisuuksia tarjoamme lukutaidon eri osa-alueiden kehittämiseen?

Lahden AKE järjesti koulutuspäivän, jossa perehdyttiin aikuisten lukutaitotyön ajankohtaisiin teemoihin ja syventämään osaamista. Koulutuspäivä tarjosi vinkkejä arjen käytäntöihin ja suuntaviivoja aikuisten lukutaitopalveluiden kehittämiseen kirjastoissa. Koulutuksen kohderyhmänä ovat kaikki lukutaitotyötä sekä kirjaston asiakaspalvelua tekevät kirjastolaiset esihenkilöineen.

Video on tuotu Kirjastokaistalle Lahden AKE:n YouTube-kanavalta.

Lisätietoja:
Koulutuspäivän kaikki esitykset
Kansallinen lukutaitostrategia 2030 (.pdf)
Lahden AKE:n YouTube-kanava

Videon tuotanto: Lahden kaupunginkirjaston alueellinen kehittämistehtävä

Kommentoi