Minna Hakala: Lukutaidon aktivointia aikuisille ‑hanke

Lohjan kaupunginkirjaston lukukoordinaattorin Minna Hakalan puheenvuoro Lukutaitoa aikuisasiakkaille -koulutuspäivästä 21.11.2023, jonka Lahden AKE järjesti Teamsissä. Minna Hakala kertoo Lohjan Lukutaidon aktivointia aikuisille ‑hankkeesta ja sen myötä syntyneestä Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa lukemista ‑podcastistä.

Kansallinen lukutaitostrategia 2030 visioi Suomesta yhteiskunnan, jossa jokainen saa tukea ja vahvistusta omalle lukutaidolleen läpi elämän. Miten edistämme kirjastoissa aikuisväestön monilukutaitoa? Millaisia mahdollisuuksia tarjoamme lukutaidon eri osa-alueiden kehittämiseen?

Lahden AKE järjesti koulutuspäivän, jossa perehdyttiin aikuisten lukutaitotyön ajankohtaisiin teemoihin ja syventämään osaamista. Koulutuspäivä tarjosi vinkkejä arjen käytäntöihin ja suuntaviivoja aikuisten lukutaitopalveluiden kehittämiseen kirjastoissa. Koulutuksen kohderyhmänä ovat kaikki lukutaitotyötä sekä kirjaston asiakaspalvelua tekevät kirjastolaiset esihenkilöineen.

Video on tuotu Kirjastokaistalle Lahden AKE:n YouTube-kanavalta.

Lisätietoja:
Koulutuspäivän kaikki esitykset
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa lukemista -podcast
Kansallinen lukutaitostrategia 2030 (.pdf)
Lahden AKE:n YouTube-kanava

Videon tuotanto: Lahden kaupunginkirjaston alueellinen kehittämistehtävä

Kommentoi