Vuosittain 19. maaliskuuta juhlistetaan Suomen kirjastoja ja kirjastopalveluita viettämällä Kirjaston päivää. Kirjaston päivänä juhlistetaan kulttuurin, sivistyksen ja rauhan edistäjää! Ensi vuoden Kirjaston päivää vietetään kunta- ja aluevaalien tunnelmissa. Haluamme osoittaa niin kuntalaisille kuin kuntapoliitikoille, että kirjastoissa voidaan järjestää matalan kynnyksen keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista ja kiinnostavista asioista.
Kirjastoseuran tavoitteena on, että mahdollisimman moni kirjasto ympäri Suomen järjestäisi omannäköisen ja omiin resursseihin sopivan keskustelutapahtuman Kirjaston päivänä 19.3.2025. Tilaisuuksiin on hyvä kutsua mukaan kirjastoasiakkaiden lisäksi myös paikalliset kuntapoliitikot.
Suomen kirjastoseura järjestää Kirjaston päivänä yhdessä Turun kaupunginkirjaston ja Kirjastokaistan kanssa valtakunnallisen kirjastokeskustelun. Tapahtuma striimataan ja kirjastoilla on myös mahdollisuus osallistua Kirjaston päivään järjestämällä Turun tapahtuman katselutilaisuus omassa kirjastossa.
Kirjaston päivän tarkoitus on muistuttaa niin kirjastoja kuin kirjastojen asiakkaita, ystäviä ja poliittisia päättäjiä siitä, kuinka ainutlaatuinen, monipuolinen ja merkityksellinen kulttuuripalvelu sekä sivistyksen ja tasa-arvon edistäjä kirjasto on. Kirjaston päivänä 19.3. vietetään myös tasa-arvon ja Minna Canthin päivää sekä Suomen kirjastoseuran syntymäpäivää.
Lisätietoja:
Suomen kirjastoseuran sivuilla
Löydät videon myös somesta:
Facebookissa
Instagramissa
YouTubessa
Esiintyjä: Noora Mustajoki, Kittilän kunnankirjasto
Kuvaus: Ville Vaarne
Editointi: Mikko Helander
Musiikki: Storyblocks.com
Tuotanto: Kirjastokaista ja Suomen kirjastoseura, 2024
Tagit
Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.