Kirjallisuuden projektit kirjastoissa

Sini Kiuaksen Kirjallisuuden projektit kirjastoissa -kirja herättelee kirjastoja ideoimaan ja rohkaisee toteuttamaan luovasti kirjallisuusprojekteja. Kirjastoissa on paljon hyväksi havaittuja, inspiroivia ja luovia toimintatapoja, jotka ovat lähteneet projekteista. Teoksen tavoitteena on virittää kirjastoja ideointiin ja rohkaista omiin ja yhteisiin projekteihin. Tuoreita näkökulmia syntyy vanhaa ja uutta luovasti yhdistelemällä. Kirjan ote on hyvin toiminnallinen. Projekteja tai hankkeitahan ei sellaisenaan voi toistaa, mutta niiden ideointia ja menetelmiä voi. Projektien esimerkkien ja tekemiseen liittyvien kysymysten lisäksi kirjassa on harjoituksia, joiden tarkoitus on viedä tekijöitään kohti innostavia ideoita ja niitä myönteisiä vaikutuksia, joita kirjallisuusprojektilla voi olla osallisilleen. Projektien keskeisimpiä tavoitteita on tuoda kirjallisuutta läheisemmäksi lukijaa ja tehdä lukemisesta yhteisöllisempää. Kriitikko, kirjojen toimittaja, kirjoittajien ohjaaja ja Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa työskentelevä kirjastonhoitaja Sini Kiuas kertoo videossa tuoreesta teoksestaan.

Toimittaja: Riitta Taarasti
Kuvaus ja editointi: Tuomas Lipponen
Kuvauspäivä: 23.7.2012

Tagit

Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.

Kommentoi