Kirjailijahaastattelussa Risto Isomäki

Tutkija, tietokirjailija Risto Isomäen kirja ruoan ilmasto- ja terveysvaikutuksista oli lähes valmis, kun koronakriisi iski. Kirja sisälsi muutamia lukuja pandemioista, jotka Isomäki irrotti kokonaisuudesta ja laajensi aihetta kustannustoimittajan ehdotuksesta. Näin syntyi teos Mitä koronapandemian jälkeen (Into, 2020). Seppo Puttonen käy läpi Isomäen työskentelyä ilmastonmuutoksen torjumisen, kehitysyhteistyön terveysprojektien ja pandemioiden vastaisen toiminnan parissa. Miltä näyttää tulevaisuus, jos jatkamme nykymenoa? Puhetta viruksista, antibiooteista, ilmansaasteista ja ruoasta. Haastattelussa paljastuu myös miksi Risto Isomäki päätti kirjoittaa jatko-osan teokselleen Sarasvatin hiekkaa. Vedenpaisumuksen lapset (Into, 2020) on ekologinen trilleri ja itsenäinen jatko-osa hänen kirjalle Sarasvatin hiekkaa. Haastattelu on kuvattu Kallion kirjaston Dekkarikirjastossa 26.5.2020.

Risto Isomäki on tieto- ja tieteiskirjailija ja ympäristöaktivisti, joka on ollut neljänkymmenen vuoden ajan mukana tarttuvien tautien torjuntaan globaalissa etelässä liittyvissä hankkeissa. Isomäki on viime ajat keskittynyt erityisesti ilmansaasteiden vähentämiseen, mutta hän osallistui aiemmin viidentoista vuoden ajan maapallon edellisen todella suuren pandemian eli HIV/AIDS:in torjuntaan.

Lisätietoja:
Artikkeli kirjasta Kirjallisuustoimittajan sivuilla
Kirja Into Kustannuksen sivuilla
Haastattelussa mainittu tutkimus
Risto Isomäki Kirjasampo.fi:ssä
Risto Isomäki Kirjastokaistalla
Kaikki Kirjailijakohtaamisia Dekkarikirjastossa -haastatteluvideot

Toimittaja: Seppo Puttonen
Kuvaajat: Panu Somerma ja Mikko Helander
Editointi: Panu Somerma
Tuottaja: Riitta Taarasti
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2020

Kommentoi