Kansalliskirjaston rakennushistoriallisesti arvokkaan kirjastorakennuksen peruskorjaus on päättynyt ja Senaatintorin laidalla sijaitseva kirjasto on taas avoinna asiakkaille. Laajassa peruskorjauksessa on parannettu tilojen toimivuutta ja esteettömyyttä sekä uusittu talotekniikkaa.
Ihmiset tulivat sankoin joukoin katsomaan uuden elämän saanutta kirjastoa avajaisjuhlaan 1.3.2016 klo 12. Kansalliskirjaston Engel-päärakennuksen avasi asiakkaille Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio. Hänen lisäkseen juhlassa puhuvat Kansalliskirjaston johtaja, ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm ja Helsingin yliopiston kansleri Thomas Wilhelmsson. Avajaisjuhla päättyi kirjakulkueeseen, jossa paitsi Jenni Haukio ja Thomas Wilhelmsson, myös kirjaston kummit, professorikuntaa, lahjoittajia ja tärkeitä asiakkaita veivät kukin yhden kirjan hyllyyn Kupolisalissa.
Korjaustyö koski Carl Ludwig Engelin suunnittelemaa, vuonna 1845 käyttöön otettua päärakennusta. Myös vuonna 1906 valmistuneessa Rotunda-osassa on tehty toimenpiteitä. Carl Ludvig Engelin suunnittelema Kansalliskirjasto on mainittu yhtenä Euroopan kauneimmista kirjastoista. Nyt tehtyyn peruskorjaukseen kuului sisätiloissa mm. lukusalien alkuperäisten oviaukkojen ja puulattioiden palauttaminen, eteistilojen kattomaalausten rekonstruointi sekä kalusteiden uusiminen.
Lue lisää:
Kansalliskirjasto
Löydät tämän videon myös Kirjastokaistan YouTube-sivulta:
YouTube-video
Kuvaus: Panu Somerma ja Mikko Helander
Editointi: Panu Somerma
Spiikki: Seppo Virtanen
Tuottaja: Riitta Taarasti
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2016
Tagit
Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.