Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

Jari Järvelä kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa kirjastaan Kosken kahta puolta (Tammi, 2018). Järvelä käsittelee teoksessaan Suomen vaikeaa vuotta 1918 oman sukunsa kokemusten kautta. Järvelän haastattelijana on Marko Gustafsson.

Kaksi mummia – kaksi totuutta kansalaissodasta. 7-vuotiaan pojan kaksi kesäpäivää v. 1977, kahdessa mummilassa. Koski erottaa mummit toisistaan, mutta syvin juopa heidän välillään ovat muistot vuodesta 1918. Mummit asuvat samassa kaupungissa, välissä on koski. Toisen perhe oli sisällissodassa punaisten puolella, toinen valkoisten. Mutta heidän lapsensa rakastuivat kuin Romeo ja Julia. Ja saivat pojan. Toiseen mummilaan haetaan vesi kaivosta ja lämpö liiteristä. Leikkitoverina pihassa on Vilho-poika, joka vuonna 1918 sai reiän vatsaansa. Toisessa mummilassa on palkintopuutarha, katossa kristallikruunu ja seinällä Mannerheim. Poika elää kesäänsä kahdessa eri todellisuudessa ja kuulee mummeiltaan kaksi eri totuutta nuoresta Suomesta. (Lähde: Tammi)

Kirjastokaista osallistui Turun Kirjamessuille 2018 siten, että Kirjastokaistalla oli suoralähetyspiste messukeskuksen sisääntuloaulassa perjantaina 5.10. ja lauantaina 6.10. Suoralähetyspisteestä lähetettiin kirjailijahaastatteluja, joka mahdollisti messutunnelmaan pääsemisen niillekin, jotka eivät päässeet paikanpäälle messuille. Kirjailijahaastattelut ovat Kirjastokaistan, Kirjasammon ja Turun Kirjamessujen yhteistuotanto. Turun Kirjamessujen ohjelmapäällikkönä toimi Seppo Puttonen.

Lisätietoja:
Jari Järvelä Kirjasampo.fi:ssä
Kirjastokaista Turun Kirjamessuilla -tiedote
Kaikki Turun Kirjamessuilta 2018 suoralähetetyt haastattelut

Haastattelija: Marko Gustafsson
Stream: Panu Somerma ja Mikko Helander
Äänet: Jussi Valtonen
Tuottaja: Riitta Taarasti
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2018

Tagit

Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.

Kommentoi