Essi Tammimaa kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa kirjastaan Isän kädestä (Otava, 2018). Tammimaa kertoo paitsi kirjasta myös siitä millaista oli kirjoittaa niinkin herkästä aiheesta kuin seksuaalisuudesta, sillä kirjan päähenkilöllä on halu kokea kipua ja tulla alistetuksi. Tammimaan haastattelijana on Kirsi Tähjänjoki.
Mikä on sallittua kahden aikuisen välillä? Paljas tarina rakkaudesta ja itsensä löytämisestä normien tuolla puolen. Ruut ja Luukas tapaavat yökerhossa talvisena yönä. Tavallinen tarina, joka muuttuu epätavalliseksi, kun salatut halut puskevat unista iholle. Häpeä murenee, kun Ruut lähtee löytöretkelle, jolle Luukaksen on seurattava mukana. Kuinka pitkälle Ruut ja Luukas voivat suhteensa rajoja venyttää? Mikä on sallittua kahden aikuisen välillä, mistä voi puhua ystäville? Miten kokonaan voi itsensä toiselle lopulta antaa? (Lähde: Otava)
Kirjastokaista osallistui Turun Kirjamessuille 2018 siten, että Kirjastokaistalla oli suoralähetyspiste messukeskuksen sisääntuloaulassa perjantaina 5.10. ja lauantaina 6.10. Suoralähetyspisteestä lähetettiin kirjailijahaastatteluja, joka mahdollisti messutunnelmaan pääsemisen niillekin, jotka eivät päässeet paikanpäälle messuille. Kirjailijahaastattelut ovat Kirjastokaistan, Kirjasammon ja Turun Kirjamessujen yhteistuotanto. Turun Kirjamessujen ohjelmapäällikkönä toimi Seppo Puttonen.
Lisätietoja:
Essi Tammimaa Kirjasampo.fi:ssä
Kirjastokaista Turun Kirjamessuilla -tiedote
Kaikki Turun Kirjamessuilta 2018 suoralähetetyt haastattelut
Haastattelija: Kirsi Tähjänjoki
Stream: Panu Somerma ja Mikko Helander
Äänet: Jussi Valtonen
Tuottaja: Riitta Taarasti
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2018
Tagit
Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.