Livestream-tallenne, jossa Eija Kärnä ja Kristiina Korjonen-Kuusipuro Itä-Suomen yliopistosta pitävät esityksen ”Pelko pois ja yks pikku asia kerrallaan opitaan – Oppimista tukeva digiohjausprosessi”. Esitys on osa Digituki 2019 -verkostotapaamista, joka pidettiin Tampereen pääkirjasto Metsossa 5.9.2019.
Tässä ikäihmisten digitaalisten taitojen oppimista tukevassa monitieteisessä hankkeessa selvitetään heikot tekniset taidot omaavien ikäihmisten teknologiataitojen oppimisen tukemisen mahdollisuuksia erityispedagogiikan, gerontologian, sosiologian ja informaatioteknologian näkökulmista. Hankkeessa tutkitaan muun muassa erilaisia oppimisen konteksteja (esimerkiksi formaalit ja informaalit), oppimisen tapoja (esimerkiksi kurssit ja vertaisoppiminen) sekä kartoitetaan uusia mahdollisuuksia teknologiataitojen oppimiseen. Sen lisäksi hankkeessa tuotetaan ohjauskonsepti sekä kootaan tietoa ikäihmiselle sopivista kiinteistä ja mobiileista teknologiaratkaisuista.
Digituki 2019 -verkostotapaaminen oli jatkoa lokakuussa 2018 järjestetylle digitukijoiden ensimmäiselle tapaamiselle, johon osallistui 120 digituen järjestää eri puolelta Suomea. Digituen tarve koskettaa laajasti kaikkia eri ikä- ja väestöryhmiä. Tampereella järjestetty valtakunnallinen digituen järjestäjien verkostotapaaminen oli tarkoitettu kaikille digituen antajille ja järjestäjille. Tilaisuudessa kuultiin järjestäjien ajankohtaiset digitukikuulumiset sekä esityksiä mm. Ylen digitreeneistä ja digitaitojen vahvistamisesta kansalaisopistoissa. Lisäksi digituen toimijat pääsivät ääneen ”Onnistumiset ja haasteet” -aiheisessa Pecha Kucha -sessiossa. Tampereen tilaisuuden järjestivät Tampereen kaupunki, Väestörekisterikeskus, Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta ja Helsingin kaupunki.
Lisätietoja:
Digituki 2019 -verkostotapaamisen kaikki esitykset
Lisää digitukeen liittyviä ohjelmia Kirjastokaistalla
Stream: Panu Somerma ja Mikko Helander
Tuottaja: Riitta Taarasti
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2019
Tagit
Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.