Kirjastoväellä on ollut viime aikoina hymy herkässä. Kirjasto nousi ykköseksi Suomen kulttuurirahaston tekemässä laajassa tutkimuksessa, jossa kartoitettiin suomalaisten suhdetta taiteeseen ja kulttuuriin. Tutkimuksen mukaan kirjasto on suomalaisille tärkein kulttuuripalvelu. Kirjastolaisen hymy levisi entisestään, kun kirjasto valittiin Taloustutkimuksen kansallisessa asiakaspalvelututkimuksessa vuoden asiakaspalvelijaksi.
Molemmat noteeraukset ovat kirjastolaitokselle loistavia signaaleja, mutta kestohymyyn ne eivät luo perustaa. Kirjastojen arvostus kulttuuripalveluna perustuu pitkälti siihen, että ne ovat matalankynnyksen kulttuuripalveluja ja ne ovat ennen muuta lähellä. Tyytyväisyys- ja arvostustulosten julkistamisen kanssa samaan aikaan kirjastoja lakkautetaan ja aukioloaikoja supistetaan säästöpaineiden alla. Tämän trendin soisi olevan vain väliaikainen hairahdus. Vaikka säästöt palveluista ovat epätoivottavia, saattavat ne saada meidät ottamaan irti enemmän siitä, mitä meillä on jäljellä. Kirjastopalveluita koskevien arvostustulosten ja samanaikaisten säästötoimien yhdistelmän pitäisi esimerkiksi avata silmämme kirjastoautojen rajattomille mahdollisuuksille saavutettavuudeltaan loistavina kulttuuripalveluina.
Opetus- ja kulttuuriministeriö luovuttaa vuosittain kirjastokehittäjäpalkinnon tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta kirjastojen palvelujen kehittämisestä. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Sompion ja Toenperän kirjastoille. Molemmat palkitut nostivat esille kirjastoautojen potentiaalin. Palkittu kirjastonjohtaja tiivisti palkitsemishaastattelussa hienosti kirjastoautojen tehtävän maaseutumiljöissä: ”Kun kirjastoauto menee esimerkiksi pimeätä pientä kylätietä maalaistalon pihaan ja sieltä tullaan kesken lypsyn lainaamaan kirjoja ja juttelemaan, niin eipä mikään muu kulttuuripalvelu mene niin lähelle ihmisen arkea. Se viedään sinne kotiin asti. Me nähdään joka päivä, että meillä on merkitys. Me pidetään maaseutu elävänä.”
Kirjastoautojen toimintaan kuuluu nykyään entistä enemmän tekemistä perinteisen aineiston tarjoamisen ohessa. Joidenkin autojen mukana kulkee opettajia pitämässä kursseja ja kirjastoautoja voi bongata eri tapahtumissa ja festareilla. Uusimmat kirjastoautot on varustettu mediatekniikalla, joka mahdollistaa erilaisten kulttuuritapahtumien ja koulutusten tuottamisen.
Suomessa oli kirjastoautoja enimmillään 1990-luvun alussa, jolloin niitä oli reilut 230. Nyt niitä liikennöi kulttuurilla lastattuna noin 150. Minusta yksikään niistä ei ole turha.
Kuva: Panu Somerma
– Riitta Taarasti –
Tämä kolumniteksti on julkaistu alunperin 10.1.2014 ilmestyneessä Cult24 Magazinessa. Cult24 oli suomalainen kulttuuriin painottunut ilmaislehti, joka ilmestyi vuosina 2012–2014. Lehti lakkautettiin kesäkuussa 2014. Lehden päätoimittajana oli Pauli Jokinen. Lehteä jaettiin ilmaiseksi noin 140 telineestä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla ja sen painos oli 30 000 kappaletta. Lehden rinnalla sitä täydentämässä oli verkkosivusto Cult24.fi.
Lue lisää:
Kaikki Cult24 Magazinessa julkaistut Riitta Taarastin kolumnit
