Lync-ohjelmalla toteutettu livestream-tallenne Lukuintoa Jyväskylässä koulutuspäiviltä. Tässä videossa käydään läpi toisen päivän pajoja. Lukuinto-ohjelma ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjestivät tämän opettajille ja kirjastohenkilöstölle suunnatun koulutustilaisuuden Jyväskylässä 23.-24.10.2014.
Lukuinto-ohjelman tavoitteena on luoda toimintamalleja lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaidon kehittämiseksi, vahvistaa opettajien ja kasvattajien ja kirjastoammattilaisten tietoisuutta, osaamista ja keinoja lasten ja nuorten monipuolisen luku- ja kirjoitustaidon ja lukuinnostuksen tukemisessa sekä mediakasvatuksessa. Ohjelman tavoitteena on myös vahvistaa lasten ja nuorten kiinnostusta ja kykyä monipuoliseen lukemiseen ja kirjoittamiseen, vahvistaa lasten ja nuorten erilaisten tekstien ja mediasisältöjen käyttöä sekä edistää pääsyä tietoon ja sisältöihin (tiedonhallinta ja medialukutaito).
Ohjelman kohderyhminä ovat 6-16-vuotiaat lapset ja nuoret, opettajat, kirjastoammattilaiset ja vanhemmat. Toteutusaikana luodaan toimijaverkosto, kehitetään toimintamalleja ja koulutusta sekä levitetään toimintamalleja. Lukuinto-ohjelmaan olennaisen osana kuuluva pilotointi toteutetaan vuosina 2013-14. Monipuolisten lukutaitojen teemavuosi on vuonna 2014-15. Lukuinto-ohjelmassa arvioidaan tavoitteiden toteutumista kehittävän arvioinnin menetelmin.
Lisätietoja:
Lukuinto-ohjelma
Kuvaus ja editointi: Elmo Jussinoja
Tuotanto: Priima, 2014
Tagit
Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.