Uuden asian ilmaantuessa monella on tapana kiinnittyä tiukasti kannattamaan tai vastustamaan uutta tulokasta. Viime vuosina sähkökirjan ympärillä on käyty tällaista vastakkain asettelevaa keskustelua. Keskustelussa on väläytelty uuden kulttuurin olevan giljotiini perinteiselle arvokkaalle lukemiskulttuurille.
On selvää, että kirjailijoille, kustantajille ja kirjastoille e-aineistot ovat tuoneet ratkottavaksi monimutkaisia tekijänoikeus-, ansaintamalli- ja jakelukanavakysymyksiä. Kirjastojen kohdalla uutta asetelmaa on väläytelty jopa kohtalonkysymyksenä – miten päästä kehitykseen mukaan, kun käyttö kangertelee ja aineistoa ei tunnu yksinkertaisesti olevan tarpeeksi saatavilla. Lukijalle keskiössä tulisi olla puhtaasti sisältö, miellyttävä lukukokemus ja tarkoituksenmukainen saatavuus.
Sähkökirjoja vastustetaan yleensä lukemismukavuusepäilyjen ohella vetoamalla tunnesyihin. Moni rakastaa kirjoja esineinä, ja näin tulee aina olemaan. Se, ettei kaikkea tulla jatkossa julkaisemaan enää painettuna, ei uhkaa hyvää ja kaunista kirjaa. Päinvastoin, painettu kirja saattaa hyvinkin kokea arvonnousun, kun luonteeltaan kertakäyttöistä ja muuttuvaa tietoa sisältäviä teoksia ei enää julkaista painettuna. Paperille painetuksi tuleminen pitää jatkossa ansaita.
Julkaistujen sähkökirjojen osuus on edelleen Suomessa hyvin pieni, mutta sähköinen lukeminen ja lukemisen monikanavaistuminen ovat olleet jo kauan normaalia lukemista perinteisen lukemisen rinnalla.
Kannattaa muistaa, että loppupelissä sisältö on tärkein. Jaakobinpainiin ei ole syytä, sillä nyt ja tulevaisuudessa sekä perinteisillä että sähkökirjoilla on omat paikkansa ja tilanteensa. Massiivista kirjahyllyään rakastavan kokoelmaa ei uhkaa se, että toinen lukemista harrastava haluaa kotonaan tilaa jollekin muulle kuin kirjahyllylle.
Vaalitaan siis rauhassa tahoillamme kokoelmiamme olivatpa ne sitten painettuja kirjoja hyllyissämme tai tiedostoja mobiililaitteissamme. Koska lukemisen harrastamista ei vastusta yksikään taho, voimme luottaa siihen, että asiantuntijat löytävät mallin, joka sovittaa yhteen kirjailijoiden ja kustantajien intressit, kirjastojen yhteiskunnalliset tehtävät ja lukijoiden tarpeet.
Kuva: Panu Somerma
– Riitta Taarasti –
Tämä kolumniteksti on julkaistu alunperin 5.4.2013 ilmestyneessä Cult24 Magazinessa. Cult24 oli suomalainen kulttuuriin painottunut ilmaislehti, joka ilmestyi vuosina 2012–2014. Lehti lakkautettiin kesäkuussa 2014. Lehden päätoimittajana oli Pauli Jokinen. Lehteä jaettiin ilmaiseksi noin 140 telineestä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla ja sen painos oli 30 000 kappaletta. Lehden rinnalla sitä täydentämässä oli verkkosivusto Cult24.fi.
Lue lisää:
Kaikki Cult24 Magazinessa julkaistut Riitta Taarastin kolumnit
