”Kyllä kääntyisi Tove haudassaan, jos tietäisi, mitkä muumimarkkinat täällä on meneillään”, sanoi ystävälleen rouva, jonka ohitin eräänä päivänä kadulla. ”Tuo kaupallisuus on kyllä vienyt muumit kilometrien päähän siitä, mitä Tove halusi hahmoillaan kertoa”, vahvisti toinen rouva.
En kuullut keskustelusta enempää, sillä nopea kävelyvauhtini vei minut hetkessä heidän ääntensä kuulumattomiin. Minun olisi kuitenkin tehnyt mieli väittää vastaan, sillä minun näkemäni muumituotteet eivät ole ristiriidassa Muumilaakson suvaitsevaisuuden ja väkivallattoman filosofian kanssa.
Tove Janssonin syntymän 100-vuotisjuhla on tuonut Janssonin tuotannon ja merkityksen taiteilijana näyttävästi esille. Juhlavuoden tiimoilta on markkinoille ilmaantunut varmasti myös paljon uusia muumituotteita. Minä ihailen Muumilaakson hahmojen ja miljöiden tuotteistamista, sillä näkemäni esineet ja muut tuotteet tuovat pintaan aivan saman tunnelman kuin muumitarinat.
Luettuani hiljattain Tuula Karjalaisen ”Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta” -kirjan, ihailuni kasvoi entisestään tuota intohimoista pasifistia ja käsittämättömän monipuolista ja ahkeraa taiteilijaa kohtaan. Tove-ihailuni laventui käsittämään myös sen, kuinka määrätietoisesti ja tiukasti Tove oli mukana hahmojensa tuotteistamisessa. Luovan taitelijatyönsä ohessa Tove valvoi ja ohjasi niin teatteri-, televisio- ja radiotoimintaa kuin Muumilaakson hahmojen käyttöä muutoinkin.
Muumimaailman kansainvälisestä läpimurrosta on kymmeniä vuosia. Viime aikoina Janssonin ristiriitainen suhtautuminen muumeihin ja muumiväsymys ovat olleet paljon esillä. Miten tahansa Tove luomiinsa hahmoihin suhtautui, on erinomaisen hienoa, että niiden läpimurto tapahtui hänen elinaikanaan. Näin Tove ehti luoda sen pohjan, jolla alkuperäisten kuvien, tarinoiden ja sanomien viesti toistuu tuotteissa.
Odotan jo mielenkiinnolla millaisia keskusteluja ja kommentteja pääsen kuulemaan Ateneumin Tove Janssonin elämäntyötä valottavassa näyttelyssä. Tove Jansson puhuttaa edelleen ja hyvä niin. Näyttelyyn lähden jonakin päivänä… keitettyäni ensin aamukahvit hyvästä kahvijauheesta, jota säilytän tietenkin kauniissa muumiastiassa.
Kuva: Panu Somerma
– Riitta Taarasti –
Tämä kolumniteksti on julkaistu alunperin 4.4.2014 ilmestyneessä Cult24 Magazinessa. Cult24 oli suomalainen kulttuuriin painottunut ilmaislehti, joka ilmestyi vuosina 2012–2014. Lehti lakkautettiin kesäkuussa 2014. Lehden päätoimittajana oli Pauli Jokinen. Lehteä jaettiin ilmaiseksi noin 140 telineestä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla ja sen painos oli 30 000 kappaletta. Lehden rinnalla sitä täydentämässä oli verkkosivusto Cult24.fi.
Lue lisää:
Kaikki Cult24 Magazinessa julkaistut Riitta Taarastin kolumnit
