Kirjaston tarina -dokumentin tieto-osuuksien tekstit

Kirjaston tarina on Kirjastokaistan vuonna 2017 tuottama dokumentti. Dokumentissa vuorottelevat kertojaäänellä ja kuvituksella toteutetut tieto-osuudet sekä haastatteluina toteutetut asiakaskokemusosuudet. Tältä sivulta löydät tieto-osuuksien tekstit ja lähteet.

Intro

Olet astunut sisälle Suomen käytetyimpään kulttuuripalveluun avatessasi lähikirjastosi oven tai tutkiessasi kirjastosi kokoelmia verkkokirjastossa. Kirjastot ovat eläneet maailman virtausten mukana varhaisen lukuhalun heräämisestä aina nykyiseen digimurrokseen asti. Kun Suomen menestystarinaa kerrotaan, kirjastot jäävät kuitenkin usein pelkiksi kulisseiksi. Tässä tarinassa niin ei ole.

Suomalaisen kirjaston varhaisvaiheet (1794)-1928

On mahdotonta osoittaa yksiselitteisesti hetki, josta yleisten kirjastojen historia Suomessa alkaa. Joka tapauksessa tarina lähtee liikkeelle ajalta, jolloin Suomi oli vielä itäinen osa Ruotsin valtakuntaa.

Lukemisen tukeminen ja kirjojen tarjoaminen on ollut kirjastotoiminnan ydintä sen alkuvaiheista alkaen. Suomessa lukutaito yleistyi varhain lähinnä kirkon antaman opetuksen ansiosta. Jokaisen naimisiin aikovan oli kyettävä lukemaan Raamattua ja Katekismusta, sillä naimisiinmenon edellytyksenä oli ripille pääsy, joka oli puolestaan sidottu kristinopin hallintaan ja lukutaitoon.

Moderni lukuhalu alkoi rantautua Suomeen 1700-luvun lopulla. Samaan aikaan vahvistuivat rahvaan valistusaatteet. Niinpä maahamme alettiin perustaa lukuseuroja ja lukukirjastoja. Symbolisesti Suomen yleisten kirjastojen syntyhetkenä on alettu pitää Vaasan lukukirjaston perustamista vuonna 1794.

1800-luvun jälkipuolisko toi laajalle käyttäjäkunnalle tarkoitetut kansankirjastot. Aluksi niitä perustettiin ja ylläpidettiin säätyläisten hyväntekeväisyytenä tai järjestöjen oheistoimintana. Kirjastot olivat myös vahva työkalu fennomaanien kansansivistysohjelmassa. Varsinaista vauhtia kirjastojen kehitykseen toivat 1874 perustettu Kansanvalistusseura ja sen jatkona 1910 perustettu Suomen Kirjastoseura.

Entä millainen oli näinä aikoina tyypillinen kirjastokäynti? Luultavasti se oli kunnioittava, jopa pelottava. Elettiin aikaa, jolloin kirjat olivat suljetuissa kaapeissa kirjastonhoitajien takana. Lainamäärät oli rajoitettu ja säännöt iskostettu lainaajien mieleen aina puhtaiden käsien merkityksestä alkaen. Mutta tasa-arvon tiellä oltiin!

Kohti yhtenäistä lain määrittämää kirjastoa 1928-1965 (esihyvinvointivaltion aikaa)

Suomen itsenäistyminen 1. maailmansodan jälkeen avasi uuden luvun maamme historiassa. Uutta, nuorta sisällissodan traumoista toipuvaa valtiota ryhdyttiin rakentamaan lain ja järjestyksen avulla. Tavoitteena oli kitkeä poliittisten ääriliikkeiden kannatusta ja vahvistaa yhteiskunnallista eheytymistä.

Oppivelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1921. Se velvoitti kunnat perustamaan ja ylläpitämään kansakouluja. Kansakoulujen lisäksi alettiin kehittämään määrätietoisesti myös kunnallisia kirjastoja, joilla on ollut oma kirjastolaki vuodesta 1928. Jo silloiset kirjastovaikuttajat uskoivat vahvasti kirjaston tärkeään tehtävään ja he seurasivat valppaina kirjastomaailman kehitystä. Esikuvakseen he löysivät asiakassuuntautuneet anglosaksiset ja amerikkalaiset kirjastot.

Lastenkirjastotyö oli keskeinen osa kirjastotyötä jo maailmansotien välisenä aikana. Helle Kannila, yksi suomalaisen kirjastolaitoksen tärkeimpiä kehittäjiä, perusteli lasten lukusalien tärkeyttä paitsi kirjallisuuden saatavuuden ja lukemisen paikkoina, ennen kaikkea lastensuojelun näkökohdilla. Hän viittasi lasten lukusalin sosiaaliseen merkitykseen nimenomaan esikaupungeissa, ja piti lukusaleja halpana menetelmänä ”kadun viettelyksille” alttiina olevien lapsien pelastamiseksi.

1930-luku toi Eurooppaan synkät ajat ja vuosikymmenen lopulla Eurooppa ajautui taas koko maanosaa runtelevaan sotaan. 2. maailmansodan jälkeinen aika oli Suomessa jälleenrakennuskautta, jolloin maan taloutta rasittivat sotakorvausten maksaminen, sotavammaisten, -orpojen ja -leskien sekä Karjalan siirtolaisten asuttaminen. Suomalaisten lukuharrastus pysyi kuitenkin lujana, ja kirjastopalveluja kehitettiin entisestään.

60-luvulle tultaessa kirjastoista oli tullut paitsi paikkoja lukea, oppia ja lainata, viettää myös aikaa. Kirjastonhoitajatkaan eivät olleet enää etäisiä tiedon portinvartijoita vaan yhä useammat kirjastoammattilaiset kokivat työskentelevänsä asiakaspalvelussa kutsumusammatissaan rakkaudesta kirjallisuuteen ja tietoon.

Uuden avoimen kirjastolaitoksen synty 1965-1994 (hyvinvointivaltion rakennusvaihe)

Kirjastojen kehitys on yksi säie suomalaisen yhteiskunnan valtavassa muutosprosessissa. Kirjastojen käytön suurin kasvu ajoittui 1950–80-luvuille. Tuon ajanjakson kuluessa yhteiskunnan elinkeino- ja ammattirakenteissa ja ihmisten ajankäytössä tapahtui valtavia muutoksia. 70-luvun puoliväliin mennessä Suomi oli kehittynyt muiden pohjoismaiden rinnalle hyvinvointivaltioksi. Koulutukseen ja kulttuuriin panostettiin ja kirjastot miellettiin entistä selvemmin sekä osaksi koulutusta että yleisiä kulttuuripalveluja.

Suomi eli 70- ja 80-luvuilla voimakasta taloudellisen kasvun aikaa. 80-luvulla ryhdyttiin kuitenkin kyseenalaistamaan yleisten kirjastojen olemassaoloa ja tehtävää ja esitämään jopa ennustuksia yleisten kirjastojen häviöstä. 80-luvulla keskusteluun nousi myös kirjaston maksullisuuden vaatimus, mutta se torjuttiin mm. massiivisen adressin avulla. Samoihin aikoihin kirjastot käynnistivät Lainan päivä -kampanjoinnin.

Vaikka kirjastopoliittinen keskustelu kävi vilkkaana, jatkoi kirjasto käyttäjiensä kautta voittokulkuaan. Kirja- ja lehtikokoelmat keräsivät kirjastoihin valtavat määrät lukijoita ja lainaajia. Kokonaiselle sukupolvelle kirjasto oli musiikin aarrearkku levykokoelmineen ja vinyylinkuuntelupalveluineen aikana, jolloin radion- ja tv:n musiikkiohjelmatarjonta oli vielä suppeaa erityisesti ns. nuorisomusiikin osalta. Kirjastonhoitaja oli kortistoineen ja laajan yleissivistyksensä ansiosta turvallinen tietopankki ja asiantuntija, jolta löytyi vastaus jokaiseen kysymykseen. Vaikka alan ammattilaisten piirissä kyti levottomuutta yhteiskunnan ja informaatioympäristön muutosten vaikutuksia kohtaan, olivat asiakkaat tyytyväisiä kirjastopalveluihin.

Kirjasto osana informaatioyhteiskuntaa 1994-2017

1990-luvun lamakausi koetteli kirjastolaitoksen perustoja. Kirjojen hankintaa ja henkilöstöä leikattiin kaikkialla Suomessa.

Samaan aikaan Suomesta rakennettiin tietoyhteiskuntaa. Valtiovalta antoi 1994 yleisille kirjastoille erityisen tehtävän verkkopalvelujen tasa-arvoisen saatavuuden takaajana osana strategioitaan, joilla Suomea pyrittiin pitämään tietoyhteiskuntana kehityksen kärjessä.

Monelle suomalaiselle ensimmäiset kokemukset internetistä tapahtuivat kirjastossa, sillä kirjasto oli kunnissa se paikka, jossa asiakkaat saivat käyttää ilmaiseksi asiakaskoneita ja internettiä. Kirjaston henkilökunta otti uusia tehtäviä hoitaakseen ja osallistui aktiivisesti täydennyskoulutuksiin. Samaan aikaan kirjastot ryhtyivät tuottamaan OKM:n rahoituksella verkkopalveluja kaikkien kirjastojen yhteiseen käyttöön. Kirjasto oli myös edelläkävijä yli kuntarajojen tehtävässä ja valtakunnallisessa yhteistyössä.

Vuosituhannen lopulla asiakkaat näkivät kirjastojen avaavan sisältöjään entistä enemmän eri tapahtumien ja yhteistyön kautta. Vuosituhannen vaihteessa kirjastoväki näki kehittyneen teknologian tarjoavan uudenlaisen alustan kirjaston palveluille painetun aineiston tarjoamisen ohessa. Tiedon ja viihteen siirtyessä yhä enemmän sähköiseen muotoon ja tietoverkkoihin, kirjastot hakivat rooliaan toimiakseen verkkojen solmukohtina ja tuottaakseen tieto- ja kulttuuripalveluja kokoavia portaaleja. Samaan aikaan Google nousi merkittäväksi tekijäksi verkkosisältöjen esiin seulomisessa.

Kirjasto on käyttäjilleen edelleen ennen muuta lähipalvelu, mutta siitä on muodostunut lisäksi ajasta ja paikasta riippumaton voimavara, jonka muodostaa niin yleisistä kuin tieteellisistä ja erikoiskirjastoista muodostunut vahva kirjastoverkko.

Summaus ja katse tulevaan

Nykyinen käsityksemme kirjastoista kaikille kansalaisille avoimena tiedon, taidon ja virkistyksen jakajana alkoi levitä yleiseen tietoisuuteen 1890-luvulla, joka on muutenkin monella tapaa modernin Suomen alku. Valistushenkisten ja demokratiaa korostavien uusien ajatusten myötä kirjaston tehtäväksi tuli rohkaista ihmisiä oppimaan ja löytämään tarvitsemaansa tietoa vapaasti, ilman ulkoista painostusta.

Yleinen kirjasto onkin puolustanut Suomessa sotien jälkeen sananvapautta ja demokratiaa, vaikka niiden kirjaaminen kirjastolakiin on katsottu tarpeelliseksi vasta vuonna 2017.

Viimeiset 60 vuotta ovat olleet konkreettisesti nykyisenlaisen suomalaisen kirjastolaitoksen rakentamista koko maahan sen pienimpää kolkkaa myöten. Tämä oli tarina 100-vuotiaan Suomen yleisistä kirjastoista ja siitä miten kirjastot ovat pyrkineet vastaamaan yhteiskunnallisiin ja digitaalisiin muutoksiin. Perusta on vankka. Vaikka nytkin käsillä olevassa ajassa on omat haasteensa, niin nyt, kuten menneinäkin aikoina, kirjastoille on selvä tilaus.

Jokainen aikakausi luo kirjaston kuvakseen.

Lähteet

Anttiroiko Ari-Veikko – Savolainen Reijo (2001): Globaali murros ja yleisen kirjaston roolin muutos [Globalization and the change of the role of the public library]. Informaatiotutkimus 20(3), 51–59.

Järvelin, Ilmi (1999) 1950-luku: Kehityksen vuosikymmen. Teoksessa Mäkinen, Ilkka (toim.) Kirjastojen vuosisata: yleiset kirjastot Suomessa 1900-luvulla. BTJ Kirjastopalvelu Oy: Helsinki. 147–162.

Kekki, Kirsti (1999): Kirjastosäännöstö 1999. BTJ Kirjastopalvelu Oy: Helsinki.

Mäkinen, Ilkka (1997): ”Nödvändighet af LainaKirjasto”: Modernin lukuhalun tulo Suomeen ja lukemisen instituutiot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.

Mäkinen, Ilkka (1999): Heittämällä tulevaisuuteen: Teoksessa Mäkinen, Ilkka (toim.) Kirjastojen vuosisata: yleiset kirjastot Suomessa 1900-luvulla. BTJ Kirjastopalvelu Oy: Helsinki. 163–214.

Mäkinen, Ilkka (2009a): Kirjastot ennen kansallisuusaatetta: Yleisten kirjastojen esihistoria 1800-luvun alkuun. Teoksessa Mäkinen, Ilkka (toim.) Suomen yleisten kirjastojen historia. BTJ: Helsinki. 13–72.

Mäkinen, Iikka (2009b): 1800-luvun alkupuoli: Kohti kansankirjastoja. Teoksessa Mäkinen, Ilkka (toim.) Suomen yleisten kirjastojen historia. BTJ: Helsinki. 73–135.

Mäkinen, Ilkka (2012): Yleiset kirjastot. Teoksessa Nordenstreng, Kaarle – Wiio, Osmo A. (toim.) Suomen mediamaisema. WSOY: Helsinki. 2 painos. 195–208.

Taarasti, Riitta (2013): Markkinointiajattelua yleisissä kirjastoissa: asenteita yleisten kirjastojen markkinointitoimintaa kohtaan Kirjastolehden artikkeleissa ja Kirjastot.fi:n keskustelufoorumeilla 1995-2012. Viestinnän pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto: Helsinki.

Vatanen, Pirjo (1999): Sääty-yhteiskunnasta kansalaisyhteiskuntaan: kirjastot amerikkalaistuvat. Teoksessa Mäkinen, Ilkka (toim.) Kirjastojen vuosisata: yleiset kirjastot Suomessa 1900-luvulla. BTJ Kirjastopalvelu Oy: Helsinki. 29–94.

Vatanen, Pirjo (2002): Sääty-yhteiskunnan kirjastosta kansalaisyhteiskunnan kirjastoksi. Yleisten kirjastojemme murroskausi 1890-luvulta 1920-luvulle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.

Vatanen, Pirjo (2009): Modernin suomalaisen kirjastoliikkeen synty. Teoksessa Mäkinen, Ilkka (toim.) Suomen yleisten kirjastojen historia. BTJ: Helsinki. 223–289.

Lisätietoja Kirjaston tarina -dokumentista
Kirjaston tarina
Kirjaston tarina –dokumentti tuo aikamatkan ja asiakkaiden äänen
Kirjaston tarina teaser
Kirjaston tarina trailer
Dokumentissa käytetyt kuvat